Suomeksi

Markus Hallikainen (s. 1987) on monipuolinen sellisti, joka on esiintynyt solistina, resitaalein ja kamarimuusikkona useissa Euroopan maissa, USA:ssa ja Venäjällä. Hän toimii Keski-Helsingin musiikkiopiston sellonsoiton lehtorina ja on Varkauden KesäKlassinen -festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja.

Markus aloitti sellonsoiton 5-vuotiaana Helli Sepän oppilaana. Viisi vuotta myöhemmin hän siirtyi Espoon musiikkiopistoon Heikki Pekkarisen oppilaaksi. Vuodesta 2002 hän opiskeli Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Heikki Rautasalon ja Hannu Kiiskin oppilaana. Vuodesta 2007 hänet valittiin Sibelius-Akatemian solistilinjalle ja Markus suoritti vuonna 2013 kandidaatin tutkinnon Arto Noraksen johdolla ja jatkoi maisterintutkintoa Martti Rousin oppilaana. Vuodesta 2015 hän opiskeli Zurichin Musiikkikorkeakoulun (Zürcher Hochschule der Künste) arvostetulla Solistidiplomi-linjalla Raphael Wallfischin oppilaana ja valmistui Sveitsistä kesällä 2017. Vuonna 2020 Markus suoritti diplomin ja valmistui Sibelius-Akatemiasta saaden myös pedagogisen pätevyyden.

Markus on osallistunut mestarikursseille opettajinaan Tsyuoshi Tsutsumi, Ivan Monighetti, Frans Helmerson, David Geringas, Robert Cohen, Michel Strauss, Marko Ylönen, Antonio Meneses, Niklas Schmidt.

Markus on esiintynyt solistina Turun kaupunginorkesterin, Kuopion kaupunginorkesterin, Karlovy Varyn Sinfoniaorkesterin (Tsekki) kanssa ja lukuisien pienempien orkesterien/kamariorkesterien solistina. Hän on esiintynyt mm. Santa Fen kamarimusiikkifestivaalilla (USA), White Nights -festivaalilla (Mariinsky-teatteri, Venäjä), Amsterdam CelloBienalessa (Hollanti), Apeldoornin kamarimusiikkitapahtumassa (Hollanti), Encounter of Music and Academy of Santander (Espanja), International Mendelssohn-festivaalilla (Saksa), Musiikin aika-festivaalilla, Naantalin musiikijuhlilla, Sysmän suvisoitossa, Mikkelin musiikkijuhlilla, KesäVirratSoi - festivaalilla, Musica Nova -festivaalilla, Kamarikesä-festivaalilla, Kodaly-viikoilla ja Sibafest -tapahtumassa.

Markus oli vuoden 2014 Turun sellokilpailun finalisti ja sai 2. palkinnon vuonna 2015 ZHDK- nykymusiikkikilpailussa, Sveitsissä. Markukselle myönnettiin vuodelle 2016/2017 Sveitsin valtion taideapuraha (Swiss Government Excellence Scholarship for fine arts). Markusta ovat tukeneet myös Suomessa Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Tunnustuspalkintoja tai muuta tukea hänelle ovat antaneet mm. Rotaryt Ry, Pro Musica -säätiö, Metsähallitus, Espoon Musiikkiopisto, Sibelius-Akatemia, Zurichin Musiikkikorkeakoulu, For Young Musicians-säätiö Sveitsissä.

Markus soittaa J. Derazeyn vuonna 1875 rakentamalla instrumentilla.

www.markushallikainen.com